Hikipäivitys

Luulin Keravalla riehuneen ukkosmyräkän, joka sai alikulut ja parkkihallit tulvimaan, terassien aurinkovarjot kierimään pitkin keskustaa ja autot sammumaan teillä virtaaviin jokiin, vilvoittavan ilmaa hieman. Mutta ei, on niin kuumaa ja kosteaa, että tapetit irtoavat kohta seinistä.

Saliohjaukseen pitäisi raahautua heti aamusta, mutta itse asiassa ajatus ilmastoidusta kuntosalista tuntuu houkuttelevammalta kuin koskaan. Kuuttikaan tuskin valittaa lapsiparkkiin joutumisesta, kun otetaan huomioon se tosiseikka että tämä vaikersi juuri yöllä unissaan haluavansa mökille veneilemään. Viikonloppuna karistamme onneksi kaupungin pölyt ja hiet niskastamme. Mies suuntaa lapsen kanssa mökille ja minä piipahdan muutaman päivän partioleirikomennuksella.

Tässä teille, mahdollisesti niin ikään hikivirroista kärsiville jotain virkistävää katseltavaa:
(kannattaa katsoa hyvälaatuisena)

P.S. Vielä tänään ja huomenna voi osallistua Ateneumin lippujen arvontaan!

 

Powerpuff Mamas

Olen melko huono lähtemään ilta-aikaan kotoa mihinkään. Voin järjestää juhlia ja istua pitkäänkin iltaa kavereiden kanssa kotosalla, mutta ajatus yömyöhään pois riennoista raahautumisesta tuntuu usein ylivoimaiselta. Eilen kuitenkin selvisin liikenteeseen, Korjaamon terassille viettämään aikaa blogin kautta tutuksi tulleen mammaporukan kanssa.

Olisin pitkälti taloudellisista syistä ollut ihan kolalinjalla, ellei toisten pöytään kantamista, huurteisista coolereista kaivetuista pulloista olisi lorahtanut juotavaa aina välillä minunkin lasiini. Toivottavasti valmistuttuani ja rahatilanteen kohennettua tulee vastaan tilaisuuksia tarjota takaisin lasillinen jos toinenkin!

Emmi kirjoitti hienosti heittäytymisen antoisuudesta ja kannatan kyllä avoimuutta niin uusiin ihmisiin tutustumisessa, haasteisiin tarttumisessa kuin elämästään kertomisessakin. Sillä kukapa meistä olisi täydellinen, yksiulotteinen tai kerralla määriteltävissä. Äitiys, opiskelijakaveruus tai huononäköisyys eivät määrittele ketään kaikenkattavasti, mutta joissain elämäntilanteissa vertaistuki on vaan kultaa. Omaa olemistaan onkin turha rajoittaa keinotekoisia muotteja karttamalla tai niihin uppoutumalla.

Joissain tilanteissa joku henkilö voi olla parasta mahdollista seuraa, mutta toisiin sopii paremmin jonkun muun ystävän seura. Osan näistä tyypeistä kanssa olen pitänyt brunsseja, istunut kahvilassa ja terassilla, kolunnut leikkipuistoja ja Linnanmäkeä. Seuraavaksi suunnittelilla olisi minimibudjetin matka Tallinnaan. Tässä joukossa kokemieni kohtaamisten ja seikkailujen jälkeen en kategoroisi ketään heppoisin perusteluin, jos lainkaan pelkiksi äideiksi, rajatusti hiekkalaatikko-, lastenvaatekirpputori- tai leikkipuistoseuraksi sopiviksi kavereiksi.

Mutta miten ilta sitten päättyi? Töistä, musiikista, yhteisistä opiskeluvuosien tuttavista, uusista heiloista, politiikasta, kesätouhuista, matkailusta – hyvä on, vähän myös lasten kehityksestä, jälkikasvun määrästä ja synnytyksistä, puhuttuamme erosimme vaihtelevassa määrin hilpeän hiprakkaisissa olotiloissa kuka minnekin. Osa kohti keskustaa ja osa yökyläilemään.

Itse tepastelin enimmäkseen paljasjaloin Pasilaan, odottelin junaa puolisen tuntia ja raahustin jalat kipeinä, rakoilla ja mustaakin mustempina, mutta mieli silkkipaperinkevyenä kotiin. Sänkyyn pääsin kaatumaan kahden aikoihin ja aamulla mies kommentoi vaimonsa haiskahtavan sangen hedelmäiseltä. Mutta kerrankos sitä viihteellä ollaan!

IMG_0365

IMG_4965

IMG_4924

IMG_4974

IMG_4929

IMG_4932

IMG_4955

IMG_4961

IMG_4992

IMG_4967

IMG_4970

IMG_1443

Sitten kun-mekko eli synttärikolttu

Sain äidiltäni etukäteis-syntymäpäivälahjaksi jotain ihanaa Marimekon kesärekistä. (Kiitos äiti!)
Kyseessä on hauskalla pilkkukuosilla koristeltu kotelomekko, jonka tummempi vyötäröosa toisi varmaan hyvin tiimalasimuotoa sellaisillekin, joilla on sitä omasta takaa vähemmän. Uskoisin kuosin ja värin olevan sopiva hyvin moniin tulevaisuudessa siintäviin juhliin. Kenties ainakin syksyllä edessä oleviin häihin ja parille merkkipäiville.

Mekon saa ujutettua päälle myös näin kesähelteiden hikinihkeällä iholla ja sukkahousut sekä asiaankuuluvat kotelomekon alle sopivat korkeavyötäröiset alushousut auttaisivat asiaa varmasti. Mekko istuisi takaa kuitenkin vielä paremmin, jos painoa olisi muutama kilo vähemmän. Siksi mekko on roikkuu vaateripustimessaan muistuttamassa lähestyvistä neljännesvuosisadan syntymäpäivistä eli miehen ja minun yhteisistä 50-vuotis juhlista.

Saa nähdä, mitä tässä lapsiperhe- ja opiskeluarjen pyörityksessä ehtii asialle tehdä, toivottavasti motivaatiomekko tekee omalta osaltaan tehtävänsä!

Mitäs tykkäätte mekosta?

IMG_4880 IMG_4884

 

Käy Muumilaaksoon

Vierailimme eilen ystäväni J:n ja tämän nelivuotiaan kummitytön kanssa Muumimaailmassa. Ajoimme ensin Keravalta Muumiparkkiin ja jatkoimme eväiden oston jälkeen matkaa bussilla Muumimaailmaan vievän sillan kulmille. Kärräsimme lapset saareen ja parkkeerasimme rattaat uimakamoineen ja kylmälaukkuineen sivummalle. Erilliseen pikkulaukkuun pakatut arvotavarat olivat kyllä hyvä ratkaisu, joka helpotti merkittävästi ajoittaisessa ruuhkassa ja sisäkohteissa liikkumista.

Pientä lisäjännitystä toi mukanaan auto, joka päätti iskeä hätävilkut päälle, kenties mielenosoituksena yksin parkkiin jäämisestä. Olinkin jonkin aikaa kahden kersan kanssa kahdestaan liikkeellä, ystäväni käydessä taistelemassa auton kanssa infosta kaikuneen kuulutuksen hätistämänä.

Aika hyvin molemmat lapset pysyivät perässäni, kun huomautin laaksosta löytyvän putkan karkulaisille. Kiristys, uhkailu ja lahjonta vai miten se menikään? Mutta ihan tosissaan, lapsen hukkumisesta seuraava paniikki ei ole kiva kellekään, ei kadoksiin joutuneelle hätääntyneelle lapselle tai tuskanhiki otsalla säntäilevälle aikuiselle, joten pohdimme lasten kanssa varmuuden vuoksi, miten hukkaan joutuessaan tulisi toimia.

Sää oli sangen paahteinen: parissa kohdassa varjon puolelta löytynyt lämpömittari näytti 32 astetta ja merivesi oli uimarannalla sellaista, ettei se liiemmin virkistänyt. Itsehän olin varautunut helteeseen paksulla aurinkovoidekerroksella, täydellä vesipullolla ja lähtemällä liikkeelle minishortseissa ja tissien peitoksi taitellussa tuubitopissa, ajatuksena kerätä vitamiineja talven varalle oikein urakalla. Reissun lopuksi tehdyn rantareissun tulos eli läpimärkä shortsien takamus ei todellakaan haitannut, viilensi vain mukavasti. Ja tulipahan taas todettua että muskeliveneen heittämä aallokko nostaa sitä kuuluisaa vesirajaa aika merkittävästi.

Takapenkin porukka lahjottiin hiljaiseksi omilla iPadeilla ja kuulokkeilla sekä eväsrasiasta kaivetuilla kurkuilla, hedelmänpaloilla sekä muumikekseillä. Kuskina oli kerrankin tyyppi, jonka mielestä vessaan saa pysähtyä jos on hätä eikä syöminenkään ole yliarvostettua. Oli aika luksusta! Paluumatkalla lapseni järjesti ylimääräistä ohjelmaa ihmettelemällä yhtäkkiä kovaan ääneen että mikäs täällä haisee... Kun toinen takapenkkiläinen piteli nenäänsä silmät valuen, totesimme lisäpysähdyksen olevan paikallaan. Eikö näiden juttujen pitäisi tapahtua joskus yhden vuoden tienoilla eikä enää kahden ikävuoden jälkeen? Karma iski.

Kiersimme Muumimaailman aika täysipainoisesti ja kyllä perillä vietettyä aikaa kertyikin kuutisen tuntia. Ainoastaan teatteriesitys jäi näkemättä – jääköön se ensi kesään, jolloin ajattelin raahata miehenkin seuraksi. Muumitalossa lapset vähän säikkyivät ihmispaljoutta, mutta muissa rakennuksissa kuten Hemulin talossa, poliisiasemalla ja hitiksi osoittautuneessa Merenhuiskeessa oli väljempää. Viimeksi mainittuun lapsi olisi jäänyt varmaan hamaan ikuisuuteen asti pyörittelemään ruoria, ellen olisi raahannut tätä lopulta kitsevänä kohti päiväunia, uhkaillen noidan mökkiin lukitsemisella.

Kivaa oli ja reissubudjetti pysyi edes jotenkin aisoissa omilla eväillä, jotka hellesään vuoksi sisälsivät paljon juotavaa, nestemäistä syötävää (kuten juotavaa jogurttia) ja hedelmiä sekä vihanneksia muun muassa kurkun ja tomaattien muodossa. Yllättävän hyvin lapset jaksoivat aamupalan, karjalanpiirakoiden ja jatkuvan vihannesten tuputtamisen voimin alkuiltaan asti, jolloin pysähdyimme kotimatkalla syömään. Kuutti vetäisi päiväunet rattaissaan. Me lekottelimme suurimman osan päiväuniajasta puiden katveessa, lepopaikan säkkituoleissa ja nauttien hetkellisestä pysähdyksestä varjoisaan kohtaan.

Muumihahmot kiinnostivat lasta ja pelottivat tätä yllättävän vähän. Vain metsäisen reitin varrelta löytyvät luolat Mörköine ja hattivatteineen sekä Noita taloineen saivat lapsen kiertämään itsensä kaukaa. Mitään paniikinomaista kauhua ne eivät kuitenkaan herättäneet, vaikka kyseinen osuus oli ainut, jolla itkeviä, kirkuvia ja vanhemmissaan roikkuvia lapsia tuli vastaan ylipäätään.

Mutta se satuilusta, annettakoon tällaisten kuvapostikorttien puhua puolestaan. Todettakoon jo etukäteen että äitikin oli aika innoissaan Muumilaakson meiningeistä, ihan vaan siltä varalta, jos muumihulluuteni on jotenkin ihmeen kaupalla onnistunut menemään teiltä ohi.

IMG_4835

IMG_4635

IMG_4817

IMG_4648

IMG_4642

IMG_4650

IMG_4669

IMG_4717

IMG_4791IMG_4719

IMG_4685

IMG_4702

IMG_4727

IMG_4738

IMG_4676

IMG_4748

IMG_4692

IMG_4750

IMG_4759

IMG_4768

IMG_4723

IMG_4818

IMG_4769

IMG_4776

IMG_4798

IMG_4810

IMG_4816

IMG_4831En muista, olenko kertonut tätä jutta blogissa: jos olen, pahoittelen toistoa…
Lapsi palasi kerran mökkireissulta, kertoen käyneensä anopin kanssa putkassa. Hetken ihmettelyn ja lisäkysymysten jälkeen totesimme lapsen käyneen sittenkin Kotkassa. Noh, tällä kertaa käytiin putkassa, olkoonkin ettei ihan virallisesti.

 

29/52 Yhdessä mökillä

Kuten Rantapummit-postauksestakin kävi ilmi, olemme viettäneet hellepäiviä mahdollisuuksien mukaan mökkirannassa tai muuten vain veden äärellä. Ja sieltäpä nämäkin 52 viikkoa-projektin kuvat ovat.

IMG_4456

IMG_4504

IMG_4459

Oletteko muuten jaksaneet seurata tätä 52 viikkoa-projektia?
Kivahan näitä kuvia on omiksikin muistoiksi otattaa, mutta minua kiinnostaa toki tietää, kiinnostaako niiden näkeminen myös teitä.