Heippa kaikki ihanat!

Pidän tämän viikonlopun blogilomaa. Olemme vanhempieni ja veljieni kanssa Tirvassa. Täällä säätiedotustakin joutuu lataamaan hyvänä hetkenä kaksikymmentä minuuttia, joten bloggaaminen ei ole vain vaikeaa vaan suorastaan mahdotonta. Alla olevan kuvan verkkoon ladatakseni jouduin hyppäämään autoon ja matkaamaan Utin ABC:lle ruokatarviketäydennysjoukkojen salamatkustajana.

Sunnuntai-iltana siirrän kuluneen viikon postaukset käsin Lilyyn ja muut vanhat jutut seuraavat aikaanaan myöhemmin. Maanantaina uusia postauksia alkaa ilmaantua totuttuun, tiuhaan tahtiin, mutta osoitteeseen http://www.lily.fi/blogit/ilman-sinua-olen-lyijya (klik). Kideblogien huiput naiset lupasivat tämän vanhan osoitteen pysyvän linjoilla muutaman päivän, että ehdin pelastaa arkistot turvaan. Kiitokset siitä ja kaikesta muustakin myös näin blogin välityksellä!

Muistattehan seurata blogia Lilyssä, Bloglovinissa tai Blogilistalla ja tietenkin Facebookissa, jotta saatte päivityksistä tiedon myös jatkossa. Facebookissa voi vielä tänään osallistua pieneen arvontaan. Pus!

kollaasi.001

HABITARE 2014

Nyt on tämän vuoden Habitarekin kurkistettu. (Suuret kiitokset Ammalle kaverilipuista!) Aika vähän mitään uutta oli esillä ja omaan makuuni uutuuksissa oli turhan paljon vaaleaa puuta. Mitä seuraan tulee, se oli hyvää ja väkeä riittävän väljästi. Ja onhan kiertely ja muotoilun trendien haistelu kuitenkin aina inspiroivaa!

Auton takapenkiltä, mökkimatkan varrelta postaaminen on sen verran pahoinvointia aiheuttavaa, että päästän itseni kirjoittamasta ja teidät pidemmittä hölinöittä kuvien pariin!

IMG_7006IMG_6951 IMG_7003IMG_6943 IMG_7048IMG_6987 IMG_7010 IMG_7042 IMG_6979 IMG_7024 IMG_7116 IMG_7072 IMG_7085 IMG_7114 IMG_7091IMG_7008 IMG_7060 IMG_7101 IMG_7062 IMG_7121 IMG_7064

Musta aukko

Edessäni pöydällä tuijottaa opiskelutehtävä, joka oli kaiketi ajateltu kevyeksi, välipalahenkiseksi ja nopeaksi pohdintahommaksi. Kyyneliä kasaantuu silmäkulmiin ja yksi vierähtää silmän alle. Käsi tärisee. Taittelen lapun pois ja toivon, ettei minulta kysyttäisiin mitään.

”Listaa tilanteita, joissa olet tuottanut toisille iloa.”

Selaan muistojani läpi. Edellisen vanhemmuuden onnistumishetken, ainakin ilmeisen ilon tuottamisen näkökulmasta, joudun jäljittämään pari päivän takaiseen lauluhetkeen. Silloin lapsi silminnähden ilahtui yhteisestä toiminnastamme.

Muistan kyllä elävästi tilanteen, jossa olen asioita kertomatta jättämällä loukannut ystävääni, mutten erityisiä ilon tuottamisen kokemuksia en saa ystäväpiiristäkään mieleen.

Ja entäs mies, tuo asuinkumppanini ja läheisin ystäväni. En tiedä, ilahdutanko tätä sen suuremmin. Viime aikoina on tuntunut enemmän siltä, että olen piikkinä lihassa ideoineni, vaatimuksineni ja askarelistoineni.

Entä joku puolituttu tai tuntematon? Milloin olen viimeksi ilahduttanut jotakuta? Sanonut kauniisti, kehunut, kiittänyt, auttanut rattaiden kanssa tai neuvonut tietä. On niitäkin tilanteita, mutta juuri nyt en pysty yksilöimään lähipäiviltä yhtään.

Harrastuksistani, blogin pitämisestä ja partiosta, niistäkin on vaikea sanoa, tuottavatko kirjoittamani jutut, ottamani kuvat tai vetämäni kokoukset iloa. Kavereiden näkeminen kokouksissa ja yhdessä toimiminen ehkä, mutta siinä kohtaa olen vain raami, mahdollistaja, samoin kuin partiokolon seinät.

Painun kyyryyn, suoriudun tunnista mitenkuten ja kirjoitan tämän vessakopissa kasaten itseäni. Mietin, miten jaksan pakertaa loppupäivän hommat kohtaamisineen ja eläytymisineen, kun jalkojeni edessä ammottaa merkityksettömyyden ja mitättömyyden tunteiden musta aukko.

En tiedä, olisiko sillä oikeasti mitän väliä tai eroa, jos vain jäisin sängynpohjalle tai katoaisin ulkona harmaana ja sakeana vellovaan sumuun.

IMG_0602-0.JPG

Vakavat 50v-juhlat eli inkkaribailut

On vähän haipakkaa pitänyt näiden muuttoon liityvien blogiasioiden järjestelemisessä, kahdentoista tenttikirjan huojuvan pinon pystyssä pitämisessä ja huushollaamisessa, mutta tänään ehdin olla tovin itsekseni miehen lähdettyä lapsen kanssa liikenteeseen. Ja juhlasuunnitteluksihan se lipsahti heti, yllättäen ja pyytämättä.

Parin viikon päästä täytämme nimittäin paliskuntana pyöreitä vuosikymmeniä ja juhlateemaksi valitsin yksinvaltiaan elkein intiaanipippalot. Mies luuli pitkään, että vitsailin, kunnes näki Facebookin juhlakutsun. Voi raukkaa, tämä ei edelleenkään ymmärrä, etten laske leikkiä kuolemanvakavista asioista, kuten teemajuhlista.

Mihinkään suurisuuntaisiin askarteluoperaatioihin tuskin kerkiän repeämään ja siksi ajattelin päästää itseni kerrankin vähän helpommalla ja hakea sulkapäähineeni jostain lelukaupasta sekä tilailla koristeita ainakin lähes valmiina. Ainakin Pop up-kemuilla näyttäisi olevan kivoja ja tyylikkäitä intiaaniteemaan sopivia koristeita.

Tarjoilut ovat sen sijaan vielä täysin avoinna, olen harkinnut hyödyntäväni ainakin osittain tuon minimunkkikuvan alkuperäisen blogilähteen menua sekä poimivani lisää leivontaideoita muun muassa nuo kuppikakut esittelevästä juhlapostauksesta. Jos saisin aikaiseksi hankittua tulostimeemme puuttuvat musteet, voisin myös printata jotain kivaa esimerkiksi täältä, mutta jos vanhat savumerkit pitävät paikkansa, se voi osoittautua ylivoimaiseksi tehtäväksi.

Inkkarikemut aikuisille, uhka vai mahdollisuus? Ja jos keksitte jotain hauskoja tarjoiluideoita, vinkatkaa! Olen virallisesti pulassa niiden kanssa!

INKKARIKEMUT.001inkkarisynttarit.001 popupkemut.001Kuvat siis omaa tekoa, aiempien linkkien takaa, täältä ja Pop Up Kemujen sivuilta

P.S.
Blogin Facebookissa (klik) on käynnissä pieni tv-sarjafriikeille suunnattu fanituotearvonta.

Muistuttaisin myös tallentamaan blogin uuden osoitteen jonnekin tai seuraamaan blogia Blogilistalla, Bloglovinissa tai Lilyssä, jotta saisitte ilmoitukset uusista jutuista myös muuton jälkeen.

 

 

Sanoivat miesasianaiseksi!

imageOpiskelupaikassani miespuolinen kanssaopiskelija nykäisi minua käytävällä hihasta. Tiedän kaverin nimeltä ja siinä se, mutta hän halusi vähäisestä tuttavuusasteestamme huolimatta kertoa, että olen ensimmäinen miesasianainen, jonka hän on koskaan oikeasti tavannut.

Häkellyin hieman ja kysyin, olihan kyseessä kohteliaisuus ja hän totesi sen olleen juurikin sitä. Tai tarkoittaneen ensisijaisesti sitä, että oli lähes hämmentävää että joku nainen toi esille miesten oikeutta tasaveroiseen vanhemmuuteen ja perhearkeen osallistumiseen, oli kyse sitten vanhempainvapaiden jakautumisesta, neuvolapalveluista tai myöhemmin kasvatuskumppanuuden osapuolena toimimisesta.

Monet miespuoliset tuttavani tai tuttavieni miehet ovat kohdanneet varsinkin alle kouluikäisiin lapsiinsa liittyvissä yhteyksissä vähättelyä, sivuutetuksi tulemista vanhempana ja suoranaista äitiyden korottamista jalustalle; Jos mies pääsee neuvolaan mukaan, lapsen voinnista ja asioista saatetaan kysellä vain äidiltä. Nainen voisi tuoda mukanaan yhtä hyvin vaikka jalkalampun. Ja voi sitä kysymysten ja ihmettelyn määrää, jos mies tulee lapsen kanssa kahdestaan paikalle! Äidin täytyy olla tuolloin vakavasti sairas, hermoromahduksen kourissa tai suuttunut työntekijöille.

Oma terveydenhoitajamme on ottanut miehen varsin hyvin huomioon, mutta se on vaatinut mieheltä säännöllistä läsnäoloa ja aktiivisen keskustelijan roolin ottamista käyneillä. Stereotypioihin perustuvia väärinkäsityksiä on ollut vain muutamia, yhtenä niistä tiedustelu ruoanvalmistuksessamme käytettävien maitotuotteiden laktoosittomuuteen; Terveydenhoitaja ehti tuijottaa minua kysymyksen päätteeksi tovin ja minä katselin seinille, ennen kuin mies tajusi vastata kysymykseen perheemme ruoanlaittajan roolistaan käsin.

Myös päiväkodeissa, ehkäisevän lastensuojelutyön tai perhetyön palveluissa mies on usein perheessä se kakkossijan pitäjä, ainakin lapsiin liittyvissä asioissa. Erotilanteista ja huoltajuuskiistoista puhumattakaan. Se kaveri, joka imuroi kotona, käy lasten kanssa puistossa, valvoo öitä, syöttää, pukee, pesee ja pelaa lautapelejä, mutta saa lapsiin ja perheeseen investoimaansa aikaan nähden toisinaan toistuvasti lyhyen tikun käteensä.

En sano että näin olisi aina, mutta naisvaltaisella alalla olisi mielestäni hyvä kyseenalaistaa, arvioida ja tiedostaa omaa asemoitumistaan, asenteitaan ja suhdettaan sukupuolirooleihin, rooliodotuksiin ja tasa-arvoon. Millaisia ennakko-oletuksia liittää naisiin tai miehiin, asettuuko herkemmin oman sukupuolensa edustajan puolelle vai antaako sittenkin miehille kategorisesti enemmän anteeksi?

Jos työntekijän tehtävä on tukea vanhemmuutta, eikö tämän silloin pitäisi tukea myös miehen vanhemmuutta; Oikeuttamalla vapaamatkustamisen perheessä tekee tasa-arvoiselle vanhemmuudelle yhtä lailla hallaa kuin sivuuttamisella. Moni kaipaa tukea vanhemman roolinsa löytämiseen ja ottamiseen – sen tarjoaminen olisi työntekijän tehtävä, vanhemman sukupuolesta riippumatta.

Monet lasten ja perheiden kanssa työskentelevistä ovatkin hyvin hereillä, reflektoivat omaa toimintaansa ja sensitiivisyyttään suhteessa eri sukupuolien, seksuaalivähemmistöjen ja uskontojen edustajien suhteen. Edelleen sekä asiakkaana, ystävänä, opiskelijana että harjoittelevana työntekijänä kuulee ja näkee silti poissulkemista, vähättelyä ja jopa suoranaista vastakkainasettelun luomista tai demonisointia.

Siinä missä monet miehet raivaavat politiikassa ja ”siviilielämässään” naisille tilaa yritysten johtopaikoille tai miesvaltaisille aloille, ottavat aktiivista roolia perheessä ja pienten lasten hoitoratkaisuissa, omasta halustaan ja tasa-arvon ajatuksen ajamina, näen että naisten tehtävä on seistä miesten tukena silloin kun he kaipaavat tukea ottaessaan uudenlaisia rooleja ja muuttaessaan yhteiskuntaa pala palalta.

Monet naisten oikeudet olisivat jääneet toteutumatta tai toteutuneet paljon hitaammin ilman aktiivisia, tasa-arvoa ajavia miehiä. Miksi siis miehet tuntevat usein jäävänsä asiakkaina, vanhempina ja ihmisinä paitsioon aloilla, joilla työskentelee paljon naisia: terveydenhuollossa, sosiaalityön tai kasvatuksen aloilla?

Tasa-arvo ei ole pelkästään naisten oikeuksien ajamista eikä se ainakaan ole miesten mustamaalaamista tai heidän osaamisensa vähättelemistä tai naisten paremmuuden korostamista, oli kyse sitten vanhemmuudesta tai työelämästä. Tasa-arvo on tiedostamista, asenteiden muokkaamista, raja-aitojen madaltamista ja aitoa kohtaamista. Tavoitteena on jokaisen mahdollisuus valita, millaiseksi elämänsä haluaa rakentaa.

Kaikilla ei ole samoja mahdollisuuksia rahallisesti tai muiden resurssien puolesta eikä varmasti tule koskaan olemaankaan, kuten varmasti tiedämme. Mutta niiltä osin kuin sukupuolesta tai muista ominaisuuksista kuten ihon väristä tai muuhun kuin -nen-päätteeseen loppuvasta sukunimestä koostuvia keinotekoisia rajoja voidaan murtaa, on siihen pyrkiminen mielestäni jokaisen tehtävä, miehenä, naisena tai miten itsensä määritteleekin.

Että sellaista tänään, saa ottaa kantaa, lytätä kohteliaasti, korjata mielestään pielessä olevia asioita tai jakaa omia kokemuksiaan. Sanat ovat vapaat ja toivottavasti niitä myös löytyy.